Eilinen päivitys jäi pois, kun oli tätä tohinaa ja olin niin väsynyt sitten hieronnan jälkeen, joka oli pitkästä aikaa. Mutta kyllä se elämä vielä ilox muuttuu ja aurinko paistaa vielä risukasaankin. Kunhan toinen alkaa ymmärtää minun vähäisiä voimiani ja kuntoutuksen tarpeita.
Minulla ei juurikaan ole omaa aikaa, kun toisella on niin paljon aina puhuttavaa, etten pysty keskittymään omiin puuhiini. Mutta jospa elämäni muuttuisi hieman menevemmäksi että minäkin pääsisin ulos, ainakin joskus. Toki on tyytyminen kohtalooni, mutta en masennu enkä luovuta, vaan uskon aikaan parempaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti