Tänään on hämärä ja sateinen päivä ja yöllä oli kova myrsky.
Tänään muistelen rakastani, kuten joka päivä muulloinkin, mutta tänään oli meille suuri päivä.
Elämä kulki kulkuaan ja sitten se pysäytti koko elämäni ja sen voi jokainen lukea tästä runostani, jonka suuressa surussani kirjoitin.
USKO, TOIVO JA RAKKAUS
RAKKAAN PENTIN MUISTOLLE
Oli vuosi kuusviis,
kun me kohdattiin.
Laiva tuli satamaan,
niin me erottiin.
Vaan sydämeeni sä jäit, kun katsoit mua päin.
Vaan kirjeet kulki laivas perään,
Rakkautemme syttyi silloin,
Sua kaipasin mä illoin,
ja sä luokseni jälleen palasit
ja mua syliisi halasit
ja suljit suudelmin.
Kesällä seitkytyks (71)
sä sormuksen mulle annoit
ja käsilläs mua kannoit
ja rakkauttas mulle vannoit.
Joulun alla onni vihdoin koitti
ja kirkonkellot hääkellojamme soitti.
Vaan laivas pian lähti
ja taivaalla loisti tähti,
tähti suuren Rakkauden.
Syksyllä seitkytkaks (72)
sä pojan mulle annoit
ja yhä sydämessäin rakkauttas kannoin,
mä tiesin sen,
ei ollut hetki viimeinen,
kun lähdit luotain pois.
On meillä ollut aikoja hyviä,
jotka ovat muistoja niin syviä,
niitä muistella vain voin,
kaiken, minkä kanssasi mä koin,
sen suuren Rakkauden.
Vaan suuri suru tuskan tuotti,
ja kyyneleitä se vuotti,
kun kuulla sain mä sen,
nyt suuren suru-uutisen.
On pojallamme pian häät
ja toivoimme, että sen näät,
vaan yksin laahustan mä
kirkon käytävää näin,
allapäin, ypöyksin kun tänne jäin.
En saanut lähelläsi olla,
en hyvästejä lausua mä voinut,
vaikka sydämestäni olisin sen soinut.
En nähnyt silmiesi kiinni painuvan,
vaan tunnen tuskan mua vainoavan.
Miks on Herran tahto näin,
en jaksa katsoa mä tulevaisuutta päin,
kun ypöyksin mä tänne jäin.
Olit, Pentti, niin hyvä ja hellä,
oisko parempaa ollut kellä,
vaan tää oli tahto Herran,
me tavataan vielä kerran.
Sä sydämessäin säilyt ainiaan,
en sua unhoittaa voi milloinkaan,
Sinua rakastan ikuisesti.
Tämän runon kirjoitin 19.6.1994, kun sain muutamaa viikkoa ennen poikamme häitä tiedon rakkaamme äkillisestä poismenosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti